top of page

Jätätkö sinäkin ryhmäliikuntatunnit väliin?

Ryhmäliikuntaa on monessa muodossa: kuntosalien tunnit, kansalaisopiston jumpat, CrossFit- ja toiminnalliset treenit, tanssitunnit, kehonhuolto tai vaikka ulkona vedetyt treenit. Yhteistä näille on se, että ohjelma on valmiiksi mietitty ja ohjaaja vetää tunnin alusta loppuun. Usein sun ei tarvitse muuta kuin ilmestyä paikalle.


Silti monella kynnys mennä ryhmäliikuntatunnille on korkea. Miksi niin on? Ja toisaalta –mitä kaikkea ryhmäliikunta oikeasti antaa, jos uskaltautuu mukaan?

Miksi moni jättää ryhmäliikuntatunnit väliin?

Kynnys aloittaa

"Kaikki muut ovat jo niin hyvässä kunnossa.". Tämä on ehkä yleisin ajatus. Se voi tuntua siltä, ettei mahdu joukkoon, jos ei ole valmiiksi jo hyvässä kunnossa.


Haasteet aikatauluissa

Ryhmäliikuntatunnit kulkee yleisesti kalenterin mukaan, ja joskus juuri ne sinulle sopivat ajat puuttuvat.


Kokemattomuus

Ajatus, että "en osaa ollenkaan", ja jään muiden jalkoihin, on tuttu monelle. Liikkeiden nimet ja tekniikat voivat tuntua oudoilta ja vierailta.


Huono kokemus aiemmin

Joskus joku tunti ei tuntunut yhtään omalta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki ryhmäliikunta olisi samanlaista.


Itsetunto

Moni miettii: "Minä en kuulu sinne". Pelätään, että muut tuijottavat tai arvostelevat. Todellisuudessa jokainen keskittyy omaan tekemiseen.

Mitä ryhmäliikunta oikeasti antaa?

Motivaatio ja tsemppi

Ohjaajan energia ja kannustus, sekä muiden ryhmäläisten fiilis, saa tekemään enemmän kuin yksin.


Monipuolisuus

Eri tunneilla pääsee kokeilemaan monia treenityylejä ja -lajeja, ilman että tarvitsee itse keksiä ohjelmaa. Tänään HIIT. ensi viikolla pilates – valinnan varaa riittää.


Säännöllisyys

Kun tunti on kalenterissa, se tekee liikunnasta rutiinia. Moni huomaa käyvänsä viikoittain juuri siksi, että aika on varattu etukäteen. Lopulta huomaat, että et haluaisi jättää yhtään tuntia väliin!


Yhteisöllisyys

Tunne siitä, että et ole yksin, Moni saa tunneilta kavereita ja kokee että liikunta on yhteinen juttu, ei yksinäinen suoritus. Tunneilla kuulee vertailua, mihin kohtiin kehoa viime treeni osui.


Hyvinvoinnin kasvaminen

Fyysisen kunnon koheneminen on vain osa kokonaisuutta. Moni huomaa, että stressi vähenee, päivän mahdolliset huonot asiat jää taka-alalle, mieli kirkastuu ja onnistumisen kokemukset lisäävät energiaa muuhunkin arkeen.


Etätunnit madaltavat kynnystä entisestään

Nykyään ryhmäliikuntatunneille osallistuminen ei tarkoita aina fyysistä läsnäoloa. Moni sali ja ohjaaja tarjoaa myös etätunteja, joihin voit osallistua kotoa käsin, mökiltä tai vaikka hotellihuoneesta työreissulla.


Etätunnit tuovat saman hyödyn kuin live-tunnit: ohjaaja ohjaa, ja sinun tarvitsee vain varata se aika kalenterista itsellesi ja ilmestyä ruudun ääreen. Erona on se, että saat itse päättää, kuinka paljon haluat olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa – joillekin tämä on täydellinen tapa päästä kiinni ryhmäliikuntaan ilman sosiaalista painetta.

Kynnystä voi madaltaa

Tunneilla on aina vaihtoehtoja liikkeille: helpotuksia, kevennyksiä tai toisaalta kovempia variaatioita. Jokaisen voimat, taidot ja liikkuvuus huomioidaan. Hyvä ohjaaja osaa antaa skaalausvaihtoehtoja.


On myös hyvä muistaa: me kaikki ollaan oltu joskus aloittelijoita. Ei ole olemassa "vääränlaista kuntoa" tulla tunnille. Ja vaikka joskus tuntuu, että kaikki katsovat, todellisuudessa jokainen keskittyy vain omaan tekemiseensä.


Lisäksi emme koskaan voi tietää, mitä kukin ryhmäläinen on käynyt tai käy parhaillaan läpi. Jollain voi olla vammoja, toisella sairaus, joku on raskaana, ja joku taas on vasta palaamassa pitkältä tauolta. Juuri siksi vertailu ei toimi – eikä liikkeiden tarvitse olla samoja kaikille. Ryhmäliikunnassa ja liikunnassa ylipäänsä, jokaiselle löytyy oma tapa tehdä.

Tilaa myös introverteille

Moni arkailee ryhmäliikuntaa siksi, että kuvittelee sen olevan hyvin sosiaalista ja äänekästä. Todellisuudessa tunneilla saa olla ihan omissa oloissaan. Itse olen vahvasti introvertti, ja tiedän, että ei tarvitse osallistua äänekkäästi keskusteluihin tai olla se, joka vetää show`ta.


Ryhmissä on aina erilaisia persoonia – ne energiset ja äänekkäät pitävät kyllä huolen siitä, että tunnelma on korkealla. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hiljaisempikin saisi olla vain paikalla, tehdä oman treeninsä ja nauttia fiiliksestä. Ryhmäliikunnassa on tilaa kaikille, myös niille, jotka viihtyvät enemmän taustalla.

Oma kokemukseni

Itse aloitin aikanaan liikunnan juuri ohjatuilla ryhmäliikuntatunneilla. Niistä sain kipinän, joka laajeni vähitellen ruokavalion tarkempaan huomiontiin ja pikkuhiljaa askel kerrallaan koko elämäntapojen muuttamiseen. Huomasin pian, että motivaatio kasvaa tekemällä – ei odottamalla.


Pienikin askel voi olla ratkaiseva. Yksi tunti voi olla alku kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.

Usein kysyttyä ryhmäliikunnasta


Sopiiko ryhmäliikunta aloittelijalle?

Sopii! Tunneilla on aina eri tasoisia osallistujia, ja liikkeet voi tehdä omaan tahtiin.


Entä jos ei pysy muiden perässä?

Ei tarvitse pysyä. Ohjaaja neuvoo helpompia vaihtoehtoja, ja tärkeintä on liikkua omaan tahtiin.

Liikunnassa ainoa sallittu vertailu on omaan kehitykseen – siihen, miten oma kunto kasvaa askel askeleelta.


Pitääkö olla hyvässä kunnossa ennen kuin voi aloittaa treenaamisen ryhmässä?

Ei todellakaan. Tämä on yleinen harhaluulo. Ryhmäliikuntatunnit on juuri se paikka, johon mennään kasvattamaan kuntoa, ja jossa kunto kasvaa. Jos odotat täydellistä lähtökuntoa, et ehkä koskaan aloita.


Eikö yksin treenaaminen ole tehokkaampaa?

Moni yllättyy, että ryhmässä treenatessa saa usein enemmän irti itsestään. Ohjaajan ja muiden energia antaa usein vahvistusta mennä pidemmälle kuin yksin.


Entä jos olen tosi huono liikunnassa?

Tunneille tullaan harjoittelemaan, ei esittelemään valmista osaamista. Yllättävän moni huomaa, että juuri ne jotka kokevat itsensä huonoiksi, ovat usein niitä, jotka kehittyvät nopeimmin.


Voiko yksi tunti oikeasti muuttaa jotain?

Kyllä voi. Moni kertoo että jo ekan tunnin jälkeen olo on energisempi ja mieliala kirkkaampi. Se pieni onnistumisen tunne voi olla kipinä, joka saa aikaan isomman muutoksen elämässä.


Onko pakko olla sosiaalinen?

Ei ole. Ryhmäliikunnassa saa olla aivan hiljaa ja tehdä treenin omassa rauhassa. Silti fiilis tarttuu! Itse introverttina olen huomannut, että vaikka en aina ole äänessä, saan valtavasti hyvää mieltä niistä energisistä ja äänekkäistä osallistujista. Tunne siitä, että kuuluu joukkoon, syntyy joskus juuri ilman sanoja.

Miksi käyn itsekin ryhmäliikuntatunneilla?

Vaikka ohjaankin itse tunteja, olen myös osallistuja. Aloitin uudelleen CrossFitin muiden valmentajien ohjauksessa – juuri niiden hyötyjen vuoksi, joista olen tässä blogissa puhunut.


Minulle erityisen tärkeitä ovat:

  • ohjelma on ammattilaisen suunnittelema, ajatuksella tehty

  • treenit ovat kalenterissa ja niihin on helppo sitoutua

  • ryhmän tsemppi kannustaa ylittämään itsensä

  • ollaan yhteisen asian äärellä

  • kokemuksia on kiva jakaa toisten kanssa

  • fiilis on yksinkertaisesti hyvä tehdyn treenin jälkeen

  • ja saan myös erilaisilta valmentajilta oppia, jota voin hyödyntää omassa ohjauksessani

Jos et ole koskaan tai pitkään aikaan käynyt ryhmäliikuntatunnilla – paikan päällä tai etänä – anna sille mahdollisuus. Voi olla, että löydätkin siitä juuri sen kipinän jota olet kaivannut.


Jos kynnys tuntuu vielä korkealta, voin auttaa sen madaltamisessa. Sparrailen asiakkaitani liikkeelle lähtemisessä life coach -hengessä – joskus pienikin tuki riittää avaamaan tien kohti omaa hyvinvointia. Ratkaisukeskeinen valmennus onnistuu etänä missä päin tahansa. Laita viestiä, niin katsotaan voinko olla avuksi!


Millaisia kokemuksia sinulla on ryhmäliikunnasta?



 
 
 

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
Kiire – este vai tekosyy?

Kiire. Se on sana, jonka varjolla moni asia jää tekemättä. Liikunta, itsestä huolehtiminen, uusien unelmien tavoittelu – kaikki...

 
 
 

Kommentit


Älä jää paitsi uusimmista oivalluksista!

Kiitos kun liityit mukaan!

  • Facebook
  • Instagram
  • LinkedIn

​© 2025 by Harmonianpolku

bottom of page